Mar 19, 2013

Paavittomasta maailmasta

Uusi Paavi on valittu. Ja ensi töikseen Paavi tietysti kehoittaa kansaa rukoilemaan puolestaan. Minä yritin - ei toiminut. Ehken osannut rukoilla oikein, tai ehkä onnistuinkin tavallista paremmin, sillä Paavilla on yhä kaikki hyvin. 

Katolinen kirkko on instituutio, jonka olemassaoloa ja vaikutusvallan säilymistä pidän pienoisena ihmeenä. Ihmeisiin on kirkon piirissä kuitenkin totuttu. Ihmisen kehityshistoriassa ovat katolista kirkkoakin absurdimmat viritelmät saaneet toisinaan riittävästi ravinteita säilyäkseen elinvoimaisina. On kuitenkin vain ajan kysymys, milloin ihminen siirtää muinaisjäänteensä museoon, mitätöi paavinviran tarpeettomana ja näkee tämän räikeän itsepalvonnan manifestoituman vain inhimillisyyden oikkuna ja esimerkkinä tietoisuuden kehittymisen taantumavaiheesta, jossa oleminen kuohuu ja etsii optimaalista muotoaan. Siitähän mielestäni uskontojen tulevaisuudessa on laajemminkin kyse; tietoisuuden kasvun vähittäisestä laajentumisesta ja ihmiskunnan syvemmän ymmärryksen lisääntymisestä, joka johtaa rationaalisen ajattelun laajamittaiseen vapautumiseen ja uskontojen tarpeen ja sisältöjen radikaaliin uudelleenarviointiin.

Minulle kirkko edustaa jo tutuksi käynyttä myyttiä, jota mestaroivalla koneistolla on käskytettäväään miljardien ihmisten muodostama dogmaattiseen uneen vaivutettu zombiearmeija. Heille Paavi on todellakin jotakin äärettömän suurta ja arvostettavaa, jolle on luovutettu jumalallisella mandaatilla usein varsin epäkiitollinen tehtävä johtaa ristiinnaulitun seuraajien massoja ajasta ikuisuuteen viisaudella, viekkaudella ja loppumattomalla rakkaudella. Lohduksemme meillekin kajastaa tuo kirkas valo Pietarinkirkon korkealle yläilmoihin sijoitetusta puhujanpöntöstä ja saa sydämemme tuntemaan iloa ja kristillistä veljeyttä. Onneksemme joku sentään tietää, kun emme itse saa aikaiseksi miettiä. 

Paavius sai alkunsa erään virkaintoisen pompöösipiispan neronleimauksesta keskiajan sarastuksen aikoihin. Sittemmin instituutioksi laajentunut, apostolisesta alkuperästä ponnistava vallantahto on onnistunut harhaanjohtamaan ihmisiä käsittämättömillä opetuksillaan, jotka ovat kuitenkin, luojan kiitos, siunatut jumalallisella kaikkitietäväisyydellä. Käsittämättömiä ne ovat niille, jotka ovat löytäneet paketin mukana tulleen ohjekirjan aivojen saloihin. Suvaitsemattomuutta tai ei, mutta minun elämankatsomuksessani ei ole tilaa opetuksille, jotka kumartavat erehtymättömyyttä, kuolemattomuutta, järjen protestoimista, perusteetonta autoritäärisyyttä tai teismiä. Jos Paavi katsoo Pyhää ilmoitusta tulkiten nuoren tytön raiskauksen olevan harkittua aborttia pienempi pahe, on syytä irtisanoutua hänen ajattelustaan ei ainoastaan tämän tietoisen lapsuksen mutta myös kaikkien muiden hengentuotteiden osalta. Täten en olekaan Paavin tai hänen laumasieluisten lakeijoidensa suosiossa. Jälleen kerran yksi ystävyyssuhde, jonka kokoonkuihtumista en käy valittamaan. 

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi yksikään haluaisi suudella maata Paavin jalkojen alla muusta kuin maan itsensä arvostamisen johdosta; nuoruudessani kirjoitin tästä jopa laulun. Lisäksi kun seuraa Paavien historiallisia aikaansaannoksia ei voi kuin pudistella epäuskoisena päätään: ristiretkien organisoiminen, paavillisen inkvisition perustaminen, ekumenian hankaloittaminen, perhesuunnittelun vastustaminen, konservatiivisten vaatemuotien vaaliminen, anekaupan harjoittaminen, imperialismiin yllyttäminen - lista on puuduttavan pitkä. Onneksemme, tämä kaikki on suoritettu jumalallisesta tahdosta, jonka kyseenalaistaminen on jumalallisesta tahdosta johtuen joutavaa. 

Monet maailman huippufutareista ovat maalin tehdessään paljosta velkaa jumalalle. Tämän vuoksi he maalin jälkeen  ensitöikseen osoittavat kiitoksen taivaaseen, ikään kuin jumala olisi jollakin ratkaisevalla tavalla vaikuttanut pelitapahtumien kulkuun. Kiittäisivät maalin syöttänyttä epäitsekästä kanssapelaajaa, maalin imuroinutta veräjänvartijaa, fania, joka ei juossut kentälle keskeyttämään ottelua, tai linjamiestä, joka ei liputtanut maalia selvänä paitsiona. Heidän henkilökohtaisella päätöksellään maali olisi voinut jäädä syntymättä (ellei jumala sitten ohjaa heidän tahdonilmaisuaan, jolloin on turha myöskään vapaudesta) Ehkä maalinsylkijät kuitenkin ovat vain kiitollisia siitä, että maaleja syntyy ja palkka juoksee. Tästä he voivat ensikädessä kiittää vanhempiaan. Eipä silti, kyllähän jumalakin voi seurata ja fanittaa Maradonaa tai Messiä ja ovathan harhaoppisimmat heidät jo jumalikseen nimenneetkin. Tästä tosin Paavilla olisi oma sanansa sanottavana, ellei kannatettu joukkue satu olemaan se oikea; Paavin kohdalla kyseessä on varmasti joko AS Roma tai Lazio.

Tiedän tarkalleen, millaisin argumentein katolisen kirkon tarpeellisuutta ja Paavin asemaa perustellaan. Tiedän myös sen, että näistä argumenteista voi harvoin käydä kovinkaan hedelmällistä keskustelua, etenkään pinnalta syvyyteen. Ne ovat dogmaattisia ja moraaliväitteiltään supernaturalistisia (ylhäältä annettuja), joka merkitsee yhtäältä eräänlaista koskemattomuutta tieteellistä analyysiä ja todistamisen, jopa kriittisyyden vaatimusta kohtaan. Maailmankatsomukset ovat erilaisia ja todellisuus näyttäytyy uskomustemme kaltaisena. Missä kristitty näkee jumalan kädenjälken, itse näen evolutiivisen kehitysvaiheen. Katolinen uskoo Paaviin kuin minä uskon itseeni. Itsekin sitoudun tietynlaiseen katsantoon maailmasta, jota tukevat teoriat ja tieteen saavutukset - ja näihin uskon. En kuitenkaan voi hyväksyä kaikenlaisia uskomuksia, joihin sitoutuminen saa oloni tuntumaan itsepetokselliselta. 


Välistä on tarpeetonta ja hankalaa kritisoida kirkkoon kuuluvia, sillä emme hämmästele maailman ihmeellisyyttä samanvahvuisin okuläärein; tämä tekee maailmasta kuitenkin äärimmäisen pelottavan elää, sillä tarvitsemme siltoja rakentaaksemme yhteensovitettavissa olevia arvoedustuksia ja päämääriä sekä ennen kaikkea jaetun todellisuuden. Tieteen kanssa yhteiselämä on helppoa, sillä se perustelee itse itsensä epäilijöilleen tai pyrkii tähän. Tiedekään ei toki pysty vastaamaan kaikkiin minua kiinnostaviin kysymyksiin, mutta ainakaan se ei halvenna ajatteluani. En usko neitseelliseen sikiämiseen kuten en usko ihmisen näkymättömyyteen. En kuitenkaan poista mahdollisuutta siihen, että ihminen voisi joskus saavuttaa näkymättömyyden. Tähän ei kuitenkaan riitä se, että yksi ihminen - tai miljardi sen puoleen- vain sanoisi sen olevan mahdollista tai joskus tapahtuneen. Kenenkään ei pitäisi heittäytyä huonoon uskoon vain sen vuoksi, että muut ihmiset ennen häntä ovat näin tehneet. Samalla tavalla perinne (aina on tehty näin) ei saisi olla riittävä ehto näkemyksen omaksumiselle. 

Luokkani seinällä on juliste, jossa tiivistetysti kerrotaan uskontojen lopulta palautuvan yhteen totuuteen: ihmisen tarpeeseen palvoa omaa itseään. Valitettavasti Paavi on tästä yksi parhaista ja tragikoomisimmista esimerkeistä. Hänen sanansa kelpaa vain niille, joilla ei riitä rohkeutta hallita omaa elämäänsä ja kohdata maailmaa sen kaikessa shokeeraavuudessaan ja raadollisuudessaan. Maailmassa tarvitsemme lohtua ja voimia, sillä olemme itse luoneet voimattomuutemme ja sen inhotodellisuuden, jonka ongelmia yritämme liian usein uskontojen avulla sivuuttaa ja vähätellä. Me olemme  tulleet muuttaneeksi maailmasta paikan, jossa emme pian itse halua elää. Ja itse voimme asiat vielä muuttaa toisenlaisiksi. Tähän tehtävään emme tarvitse Paavia kuten emme tarvitse jumalaakaan, vaan oman toimeliaisuutemme, yhteistyöhalukkuuden ja suunnan, jonka määrittää luonto ja sen hyvinvointi sekä  ihminen osana niitä. Ja luontoa tulisi myös tieteen kuunnella.   

Kun Paavi puhuu, en kuuntele enkä vaikene. Luonnon edessä sen sijaan on helpompi hiljentyä ja tuntea sen sanat omakseen. Ja kun luonto esittää todisteensa, minä vakuutun - jos vakuutun.   


No comments:

Post a Comment