Jun 28, 2015

Afrikka ja läntinen turmelus

Tutustuttuani Nnimmo Basseyn teokseen Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka olen entistä vakuuttuneempi siitä, miten Afrikan mantereen kehitystä ovat jarruttaneet länsivaltojen ja kehittyneiden maiden luonnonvaroihin kohdistuvat tyhjennysoimet. Paikoin tämä, jo 1700-luvulla alkunsa saanut resurssien laajamittainen ryöstely on saanut härskit mittasuhteet ja tuhonnut edellytykset afrikkalaisilta itseltään luoda parempaa ja ulkovalloista riippumatonta tulevaisuutta.

Afrikka on mittaamattoman laajoilla luonnonvaroilla varustettu maanosa. Tyypillinen toimintatapa monikansallisilla yrityksillä Afrikassa on ollut keplotella itselleen oikeudet resurssivarantoon, tyhjentää se ja jättää poistuessa taakse tuhottu ympäristö ja rikkirevitty ekosysteemi. Milloin kyseessä ovat timantit ja milloin musta kulta, seurauksilla ei ole eroa. Kirjassaan Bassey tuo esiin kymmeniä esimerkkejä saastuneista kyläympäristöistä, joita monikansallisten yritysten toiminta on jättänyt jälkeensä. Lisäksi ihmiset menettävät kotejaan jo siinä vaiheessa kun maita yksityistetään ja tarvittaessa pakkolunastetaan.

Afrikan tilanne on hankala. Maanosaa hallitsivat pitkään siirtomaavallat, jotka tulivat luoneeksi hyvät olosuhteet raaka-aineiden ryöstelylle ja myöhemmin jatkuneelle maksimaalisten voittojen nettoamiselle. Nykyäänkin Afrikka on lähinnä raaka-aineiden tuottaja. Kiina rohmuaa Afrikasta öljyn ohella myös maata turvatakseen oman ruuansaatavuutensa ja saadakseen maata biopolttoaineiden tuotantoon. Afrikasta tekee otollisen yritykselle sopimusympäristö, joka suosii yrityksille otollisten, usein erittäin pitkäkestoisten sopimusten solmimista. Yritysten on mahdollista operoida suhteellisen vapaasti kehnon poliittisen lainsäädännön turvin ja korruptoituneiden poliitikkojen ja virkavallan avustamana.

Afrikassa tilannetta ei helpota, että valtioista köyhimmät on lisäksi syösty velkaloukkoon, josta heidän ei ole mahdollista omin avuin nousta. Kansainvälisten kaivosyhtiöiden, rahoituslaitosten ja johtavien talousinstituutioiden kytky on mitä ilmeisin. Esimerkiksi Ghanassa meillä Euroopassakin tutuksi käyneet rakennesopeutusohjelmat pyyhkäisivät maan yli, ja kaikki kaivostoiminta yksityistettiin (olivat osa sopeuttamisehtoja). Kaivosalan vaikutus Ghanan kansantalouteen on kuitenkin jäänyt minimaaliseksi, sillä varat virtaavat ulos maasta. Työntekijöistäkin vain 5% on paikallisia. Samanaikaisesti suuryritykset jättävät systemaattisesti maksamatta veroja tai kiertävät verovelvollisuuksiaan taloudellisilla järjestelyillä ts. kierrättämällä varoja veroparatiiseissa. Talouden vapauttamisen periaatteet ovat Afrikassa toimineet huonosti, eikä vaihtoehtoisia malleja ole kansainvälisen painostuksen nojalla kyetty viemään läpi. 

Länsimaat tarvitsevat Afrikkaa kyltymättömän kulutuskulttuurinsa ruokkimiseen. Samalla me tulemme istuttaneeksi Afrikkaan unelman siitä elämänmuodosta, joka suurelle osalle länsimaalaisia ihmisiä on todellinen tai ainakin jollakin tavoin mahdollinen. Tämä taas on koko planeetan kestävälle kehitykselle valtava uhkakuva. Jo pitkään Afrikassa tuotantoa ovat ohjailleet länsimaiden sanelemat kaupalliset intressit. On käsittämätöntä, että esimerkiksi Etiopiassa kukkien kasvatus länsimaalaisten tarpeisiin on tuhonnut paikallisen ruokaturvan liki pysyvästi. Paikallinen viljely on tullut monin paikoin kannattamattomaksi ja elintarviketuotanto vaaraantunut. Afrikan maat toisin sanoen mukauttavat (pakon edessä) omaa tuotantoaan tyydyttämään lännen tarpeita. Lisäksi kaikki vienti hinnoitellaan heille valmiiksi. 

Afrikan surullisen historiallisen kehityksen taustalla on paljon myös sellaista historiallista ainesta, josta yleisesti vaietaan (kaksinaismoralismin välttämiseksi). Näin esimerkiksi Kongon tapauksessa, jossa Yhdysvallat etunenässä masinoi aseellisten ryhmittymien yhteenottoja varmistaakseen yritystensä raaka-ainevirran ehtymättömyyden. Samanaikaisesti aseellisia konflikteja päivitellään maailmanpoliittisessa keskustelussa, vaikka isot valtiot ovat usein ongelmien taustalla joko rahoittamassa moraalittomuuksia tai sallimalla niiden tapahtumisen. Sotilaalliset ja kaupalliset intressit ovat usein jopa niin voimakkaat, että niiden edellyttämät moraalittomuudet täytyy naamioida konkreettisen auttamisen kaapuun. Afrikan maiden kohdalla tästä vilpittömästä auttamistyöstä on usein hyötynyt kaikki paitsi autettavien maiden kansalaiset itse. 

Oma lukunsa on myös kehitysapu, joka on osalle afrikkalaisia puhdas länsimaisen itsekkyyden ja korruption manifestoituma, siihen kun liittyy valtavaa rakenteellista tuhlausta. Lisäksi kehitysapu on usein vain sumuverho uusliberaalien oppien ja linjausten edistämiselle. Kehitysapu tuntuukin sangen väljähtyneeltä ratkaisulta, jos ongelmat todella palautuvat kehitysavun tarjoavien valtioiden moraaliseen välinpitämättömyyteen ja haluttomuuteen korjata asioita pysyvästi, oman edunmenetyksen uhalla.  

Jun 4, 2015

Esteettinen mietintö

Estetiikka kuuluu ihmisolemukseen historiallisesti ja antropologisesti. Meillä on primitiivinen ja intensiivinen kauneudenkaipuu, ja siksi kauniin ja ruman ongelmat ovat askarruttaneet ihmistä jo pitkään. 

"Esteettinen"-sanalla on akateeminen kaiku, mutta yhtä tärkeä sija sillä on populaarikäytössä. Esteettinen näkökulma on sitä, että annetaan jollekin oliolle sen sietämä maksimaalinen esteettinen arvo. Esteettinen merkitsee arvostelua, jolloin lataus voi olla sekä positiivinen että negatiivinen. Estetiikka on puhtaan myönteisenä vajavaista: elämä tarvitsee kuolemaa, kaunis rumaa.  

Estetiikassa on tärkeää olla teorian ohella kiinni käytännöllisessä kokemisen maailmassa. "Elämässä kaunis ja ruma näytetään tai osoitetaan" (Kinnunen 2000, 27). Tutkimalla, mitä ihmiset ovat kokeneet, saadaan näkyviin esteettisen elämän rikkaus. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien esteetikkojen mielestä tarpeellista tehdä. Näkökulmia on monia, kuten myös kielipelejä.  

Ideologiset kiistat ovat sangen tavallisia puhuttaessa taiteesta ja taiteen olemuksesta, mutta varsinainen estetiikka ylittää kaiken teoreettisen. Estetiikka ei olekaan taidekritiikkiä vaan paljon enemmän. Esteettinen oppineisuus ei välttämättä edellytä estetiikan oppikirjojen kahlaamista tai taidehistorian tuntemusta. Tarvitaan kuitenkin taitoja ilmaista ajatuksia, tunteita ja arvostelmia.

Joidenkin mielestä estetiikan taju tai tunto syntyvät luonnostaan. Joidenkin mukaan siihen tarvitaan systemaattista opetusta ja oppimista. Varmaa on, että tarvitaan kieltä. Estetiikassa käytetään käsitteitä, jotka toimivat esteettisen arvion perustana. Se, onko tosiasiassa kyseessä esteettinen makuarvostelma, jää ilmaisijan itsensä tietoon. Siitä, kuinka hyvä arvostelma kyseessä kulloinkin on, lienee väiteltävää. 

Estetiikka on siis suurelta osin sosiaalista. On keskustelemisen arvoista, onko estetiikassa kyse henkilön sisäisestä mielentilasta vai sosiaalis-kielellisten käytänteiden kautta tapahtuvasta kanssakäymisestä. Platonille edellistä, Kantille jälkimmäistä. Ainakin joltakin osin tarvitsemme Kantin sensus communista, ts. yhteisöä, jonka kanssa aloittaa ja päättää keskustelu - ja siinä välissä kokea kielen ja tekojen toimintaa, esteettinen elämys. Sosiaalistuminen on estetisoitumista, esteettisten arvojen ja normien omaksumista, kykyä osata lausua esteettisiä arvoarvostelmia oikein ja sattuvasti (Kinnunen 2000, 70). Hyvä kansalaisuus on estetiikkaa ymmärtää, sitä janoavaa. 

Esteettinen arvoarvostelma voi suuntautua kaikkialle todellisuuteen. "Kahvikuppini on kaunis, ovenkahva ruma". Esteettinen arviointi suuntautuu kuitenkin vain kohteista tärkeimpiin ja valikoituihin. Yksi tärkeimpiä esteettisen kasvatuksen haasteita onkin opettaa valikoimaan arvostetut objektit. Tunnemmeko nämä objektit? Tunteeko kukaan?

Onko estetiikassa sitten sääntöjä? Säännöt muuttuvat siinä missä totuus säilyy. Kuitenkaan emme voi totuutta sen karkailematta tavoittaa. Esittäessämme moraaliarvostelmia tarvitsemme yhtä paljon niin analyysejä kuin intuitiivisia, spontaaneja reaktioitakin. Kaikenlaiset systeemit vain kahlitsevat estetiikasta iloitsevaa. Silti niitä rakennetaan, ja halutaan noudatettavan. 

Estetiikassa liikumme tietomme ja käsityskykymme äärillä. Esteettisten elämysten tehtävänä on tuottaa katsojassa mielihyväntunteita, mutta myös aktivoida ajatteluamme ja suunnata sitä kohti uusia avaruuksia. Kyse on myös moraalista, ja moraalia säätelevästä vaikutuksesta. 

Rantavedessä kasvoi punainen lootus, jota rakastin. 
Eilen näin sen vielä täydessä kukassa,
mutta yöllä tuli tuuli, puhalsi terälehdet veteen. 
Lootuksen voi poimia vain kerran. 
Kukka avautuu jälleen ensi vuonna, 
mutta silloinhan taas suren. 


- Po Chü-i

Jun 2, 2015

Kriittisen kasvatuksen reflektioita: Fromm ja Freire

Hiljattain aloin kehitellä aihetta tulevalle väitöskirjalleni. Sittemmin olen keskustellut aiheesta läheisten ystävieni kanssa, ja suunnannut katseeni näiden keskustelujen ja oman pohdintani myötä alueille, jotka koskettavat kriittistä pedagogiikkaa, sosiologiaa, psykologiaa ja yhteiskuntafilosofiaa. Tänään päädyin lukemaan tekstiä, joka käsitteli kasvatusfilosofi Paolo Freiren ja filosofi Erich Frommin näkemyksiä ihmisen vapautumisesta. Kokemus oli puhutteleva.

Sekä Freire että Fromm ottavat tavoitteekseen yksilön vapautumisen häntä pakottavista kahleista. Freirellä nämä pakotteet ovat ennen muuta ulkoisia (yhteiskunnallisia), Frommille taas sisäisiä (psyykkisiä). Fromm puhuu paljon nekrofiilistä, ihmisestä, jota pakottaa omistamisen ja kontrolloimisen tahto. Tällainen ihminen päätyy tuhoamaan vastoin hänessä myötäsyntyisesti vaikuttavaa inhimillisyyttä. Biofilia on edellä mainitun vastakohta. Se suuntautuu elämän säilyttämiseen.

Freire uskoo ihmisessä olevan myötäsyntyisen inhimillisyyden johtavan lopulta vallankumoukseen. Ratkaisevassa osassa on myös koulutus, jonka avulla yksilö voi saada vapautumispyrkimyksilleen tarvittavan vision ja päättäväisyyden. Vapauden pelko (the Fear of Freedom) on suurin este ihmisen vapautumiselle; vapautumisen välttämätön edellytys mutta mahdollisuuksientäyteisenä pelottava. Vaikka Freire vapauden pelko-termiä termiä paljon käyttääkin, sen tosiasiallisena lanseeraajana voidaan pitää Frommia. Siinä missä Freirelle institutionaaliset vapautumisen esteet voidaan poistaa suoran vallankumoustoiminnan avulla, Frommille esteet ovat vaikeammin ohitettavissa, sillä ne ovat syvemmälle ihmisen ajattelussa ja näin ollen tiedostamattomampia. Fromm kirjoittaa: ”The outer chains have simply been put inside of man. The desires and thoughts that the suggestive apparatus of society fills him with, chain him more thoroughly than outer chains. This is so because man can at least be aware of outer chains but be unaware of inner chains, carrying them with the illusion that he is free. He can try to overthrow the outer chains, but how can he rid himself of chains of whose existence he is unaware.”

Molemmat, niin Freire kuin Frommkin, ihannoivat vapaata subjektia. Freirelle vapautuminen edellyttää sosiaalista toimintaa, Frommille taas kaiken taustalla on yksilöllinen muutos ihmisen tietoisuudessa, joka johtaa muutokseen olemisen kaikilla tasoilla. Itse koen Frommin näkemyksen Freireä syvällisempänä, ja tästä syystä erityisen vetoavana. Freirekin toki myöntää, että muutoksen tulee olla kokonaisvaltainen. Hänen mukaansa on tyypillistä, että sorretuista kasvaa itse sortajia, ja vallankumous sortuu uusintamaan vääristynyttä järjestelmää. Frommkin katsoo, että se yksinäisyys, autonomia ja vastuu, joka todellisesta vapautumisesta seuraa, johtaa usein erilaisuuden tunteeseen valtaenemmistön edessä. Harva pystyy tässä tilanteessa olemaan uskollinen asialleen. Tämä pelko estää monia käymästä sortoa vastaan. Hän kirjoittaa: ”In our effort to escape from aloneness and powerlessness, we are ready to get rid of our individual self either by submission to new forms of authority or by a compulsive conforming to accepted patterns.”

Kapitalismi on Frommille ideologia, joka on vapauttanut yksilön luomaan oman elämänpolkunsa, emansipoitumaan ja luottamaan itseensä. Tämä on kuitenkin johtanut ääritilaan, jossa ihmisen olemista määrittää olemisen sijaan haluaminen. Henkinen tyhjiö on täytetty kuluttamisella, jossa muiden ihmisten rooli yksilölle on olla esineitä. Omistetut asiat päätyvät lopulta omistamaan ihmisen, sillä haluamisen kierre on loputon, eksistentiaalinen addiktio. Frommin mukaan ihminen tulee menettäneeksi yhteyden itseensä palvellessaan ulkoisia tarpeita, intohimoja ja mieltymyksiä. Tämän myötä ihmisistä on tullut pelokkaita ja kyvyttömiä rakastamaan ja kantamaan huolta itsestään ja muista. Frommille tämä sairaus on psyykkistä laatua, vaikka se näkyy ulospäin elollisia turmelevana ja patologisoituneena yhteiskunnallisena elämäntapana.  

Fromm näkee sorron itseään uusintavana, jonka muuttamiseksi koko yksilön psyyken on uudistuttava tai kasvettava biofiliaa (biophilia; love for humanity and nature, and independence and freedom) korostavaan, ihmiselle luonnonmukaiseen ajatteluun ja toimintaan. Fromm ajattelee ihmisen olevan harvoin vapaa todella toteuttamaan itseään; ihmistä ohjaavat tarpeet ja arvot, jotka järjestelmä on tälle pakkosyöttänyt. Valinnanvapauskin on tällöin puhtaan näennäinen uskomus. Henkisestä pakkopaidasta vapautumiseksi tarvitaan kriittistä itsereflektiota ja kasvatusta.


Kasvatus on sekä Frommille että Freirelle suuri mahdollisuus. Henry Giroux`n hengessä todettuna: ”Teachers no longer have the option to think outside of the box, to experiment, be poetic or inspire joy in their students. School has become a form of dead time, designed to kill the imagination of both teachers and students.” Kasvatuksen tulisikin pyrkiä voimaannuttamaan yksilöitä ja tulemaan tietoiseksi sorron muodoista, niin ulkoisista kuin sisäisistä. Tämä edellyttää kasvatuksen perusteiden ja käytäntöjen syvää aukiperkaamista. 

Työssäni haluaisin pyrkiä nimenomaan luomaan pedagogisesti osallistavaa ja opetuskäytäntöjä uudistavaa tutkimusta, jossa opettajille ja opiskelijoille luotaisiin interventioita kehittää tietoisuutta sekä freireläisessä että frommilaisessa viitekehyksessä.Tässä yhtenä vaihtoehtona voisi olla toimintatutkimus, jonka avulla luoda sellaisia vapautumisen mekanismeja, jotka inspiroisivat uuteen ja rikkoisivat vallitsevaa kerskakuluttamisen valheellisuutta, joka on syvälle juurtunut sekä mieliimme että yhteiskuntiimme. ”Education must help people to understand the psychological hold that oppression has on their psyche, and it must also help them to develop the ego strength and wisdom to break that hold and to replace it with care for the self and hence for others, while raising critical consciousness about oppressive forces in society. Such an education will go further in allowing individuals to resolve the fear of freedom and move towards a productive life”.