Esteettinen mietintö

Estetiikka kuuluu ihmisolemukseen historiallisesti ja antropologisesti. Meillä on primitiivinen ja intensiivinen kauneudenkaipuu, ja siksi kauniin ja ruman ongelmat ovat askarruttaneet ihmistä jo pitkään. 

"Esteettinen"-sanalla on akateeminen kaiku, mutta yhtä tärkeä sija sillä on populaarikäytössä. Esteettinen näkökulma on sitä, että annetaan jollekin oliolle sen sietämä maksimaalinen esteettinen arvo. Esteettinen merkitsee arvostelua, jolloin lataus voi olla sekä positiivinen että negatiivinen. Estetiikka on puhtaan myönteisenä vajavaista: elämä tarvitsee kuolemaa, kaunis rumaa.  

Estetiikassa on tärkeää olla teorian ohella kiinni käytännöllisessä kokemisen maailmassa. "Elämässä kaunis ja ruma näytetään tai osoitetaan" (Kinnunen 2000, 27). Tutkimalla, mitä ihmiset ovat kokeneet, saadaan näkyviin esteettisen elämän rikkaus. Näin ei kuitenkaan ole kaikkien esteetikkojen mielestä tarpeellista tehdä. Näkökulmia on monia, kuten myös kielipelejä.  

Ideologiset kiistat ovat sangen tavallisia puhuttaessa taiteesta ja taiteen olemuksesta, mutta varsinainen estetiikka ylittää kaiken teoreettisen. Estetiikka ei olekaan taidekritiikkiä vaan paljon enemmän. Esteettinen oppineisuus ei välttämättä edellytä estetiikan oppikirjojen kahlaamista tai taidehistorian tuntemusta. Tarvitaan kuitenkin taitoja ilmaista ajatuksia, tunteita ja arvostelmia.

Joidenkin mielestä estetiikan taju tai tunto syntyvät luonnostaan. Joidenkin mukaan siihen tarvitaan systemaattista opetusta ja oppimista. Varmaa on, että tarvitaan kieltä. Estetiikassa käytetään käsitteitä, jotka toimivat esteettisen arvion perustana. Se, onko tosiasiassa kyseessä esteettinen makuarvostelma, jää ilmaisijan itsensä tietoon. Siitä, kuinka hyvä arvostelma kyseessä kulloinkin on, lienee väiteltävää. 

Estetiikka on siis suurelta osin sosiaalista. On keskustelemisen arvoista, onko estetiikassa kyse henkilön sisäisestä mielentilasta vai sosiaalis-kielellisten käytänteiden kautta tapahtuvasta kanssakäymisestä. Platonille edellistä, Kantille jälkimmäistä. Ainakin joltakin osin tarvitsemme Kantin sensus communista, ts. yhteisöä, jonka kanssa aloittaa ja päättää keskustelu - ja siinä välissä kokea kielen ja tekojen toimintaa, esteettinen elämys. Sosiaalistuminen on estetisoitumista, esteettisten arvojen ja normien omaksumista, kykyä osata lausua esteettisiä arvoarvostelmia oikein ja sattuvasti (Kinnunen 2000, 70). Hyvä kansalaisuus on estetiikkaa ymmärtää, sitä janoavaa. 

Esteettinen arvoarvostelma voi suuntautua kaikkialle todellisuuteen. "Kahvikuppini on kaunis, ovenkahva ruma". Esteettinen arviointi suuntautuu kuitenkin vain kohteista tärkeimpiin ja valikoituihin. Yksi tärkeimpiä esteettisen kasvatuksen haasteita onkin opettaa valikoimaan arvostetut objektit. Tunnemmeko nämä objektit? Tunteeko kukaan?

Onko estetiikassa sitten sääntöjä? Säännöt muuttuvat siinä missä totuus säilyy. Kuitenkaan emme voi totuutta sen karkailematta tavoittaa. Esittäessämme moraaliarvostelmia tarvitsemme yhtä paljon niin analyysejä kuin intuitiivisia, spontaaneja reaktioitakin. Kaikenlaiset systeemit vain kahlitsevat estetiikasta iloitsevaa. Silti niitä rakennetaan, ja halutaan noudatettavan. 

Estetiikassa liikumme tietomme ja käsityskykymme äärillä. Esteettisten elämysten tehtävänä on tuottaa katsojassa mielihyväntunteita, mutta myös aktivoida ajatteluamme ja suunnata sitä kohti uusia avaruuksia. Kyse on myös moraalista, ja moraalia säätelevästä vaikutuksesta. 

Rantavedessä kasvoi punainen lootus, jota rakastin. 

Eilen näin sen vielä täydessä kukassa,

mutta yöllä tuli tuuli, puhalsi terälehdet veteen. 

Lootuksen voi poimia vain kerran. 

Kukka avautuu jälleen ensi vuonna, 

mutta silloinhan taas suren. 

- Po Chü-i