Feb 25, 2013

Moraalikasvatuksesta



Taannoisessa kasvatustieteen gradussani tutkin lastenkirjallisuuden ja moraalikasvatuksen keskinäisiä vaikutusyhteyksiä Aristoteleen filosofian rajaamassa viitekehyksessä. Työni kautta olen päätynyt ajattelemaan kasvatuksen tehtävän olevan ennen muuta moraalikehitystä inspiroiva ja vahvistava. Aristoteles lähti moraalikasvatuksessaan siitä, että kasvatuksen tuli palvella yksilöiden hyveisiin kasvua ja valmistaa yksilöitä hoitamaan yhteisöllisesti optimaalisesti asemoitua tointaan. Yksilö, joka ei vartu käyttämään järkeään ja tavoittelemaan hyveellisyyttä, jäänee perin onnettomaksi ja osattomaksi nautinnollisesta ja inhimillisesti tavoiteltavimmasta elämästä. Korkeamoraalisuus palvelee yhteisön hyvinvointia, josta yksilöiden onni myös muodostuu. Nykyisin Aristoteleen hyve-etiikan puolesta ovat puhuneet muun muassa filosofit Martha Nussbaum ja Alasdair Macintyre. 

Palaan Aristoteleehen hivenen myöhemmin. 

Menneellä viikolla kävimme oppilaiden kanssa läpi amerikkalaisen Lawrence Kohlbergin teoriaa moraalin kehityksestä. Kohlberg päätyi esittämään kuusiportaisen mallin, jonka vaiheita edeten yksilö kohoaa moraaliajattelussaan. Itse päädyin session päätteeksi pohtimaan teorian vaiheita 5 ja 6, joissa yksilöt ovat saavuttaneet tietoisuuden siitä, että yhteiskuntaa ei tule ylläpitää vain sen itsensä vuoksi vaan tärkeämpää on kantaa huolta siitä, millainen tuon yhteiskunnan eetos on. Moraalin korkeimmilla tasoilla yksilön tulisi kyetä kriittisyyteen ja refleksiivisyyteen osana yhteiskunnallista elämää ja jäsenyyttä siinä. Kohlbergin mukaan yksilö rakentaa oman moraalinsa, josta seuraa tietynlainen moraalitoimijuus, joskaan moraaliymmärryksen taso ei johda sitoutuneisuuteen tiettyyn moraalitoimintaan. Saatamme ymmärtää, mitä tulisi tehdä, mutta toimimme parempaa tietoamme vastaan. 

Esimerkkejä maailmanparantajista löytyy helposti ympäriltämme. Heillä on näkemystä ja mielipiteitä, jopa keinoja, mutta vain niukasti tahtoa tehdä tekoja, joihin heidän oma moraalinsa kehottaa. Heidän puheestaan paistaa läpi vahva moralisoiva paatoksellisuus, jonka tehtävänä on osoittaa ihmisille heidän epätäydellisyytensä ja saada heidät tuntemaan epämukavuutta elämäänsä ja valintojaan kohtaan. Vaikka tällaiset ihmiset ovat usein itse liki yhtä passiivisia maailmanparantajina kuin kritiikkinsä kohteet, on heille oma tilauksensa. Pystyn toisaalta hyväksymään myös ne, jotka suoraselkäisesti ilmoittavat, etteivät maailman epäkohdat juuri heitä kiinnosta. Tällöin tulee toisaalta pystyä myös hyväksymään oman moraalijoutilaisuutensa seuraukset. Lisäksi olisi mukava kuulla, millaiset perusteet heillä on uskomustensa pitiminä. Muutoinhan on turha edes yrittää luoda keskustelua. Oma eettinen vakaumus tulee kantaa rohkeasti, mutta sille on voitava osoittaa jonkinlainen oikeutus.

Kaikista halveksittavinta on toiminta, joka perustuu tietämättömyydelle, harhaluuloille ja moraaliselle ylemmyydentunnolle. Myös ylhäältä annettu ja istutettu moraali, jota noudatamme kuin tuttua rutiinia ja/tai jäljittelemällä viisaudella siunattuja moraalinvartijoita, lukeutuu edelliseen kategoriaan. Moraalia tulee rakentaa osana yhteisöllistä olemista, mutta sillä tulee olla sisäinen, omaan ajatteluun palautuva vakuuttuneisuus. Huomionarvoinen Kohlbergilla on mielestäni ajatus, jonka mukaan yksilöiden on mahdollista saavuttaa tietoisuus universaaleista eettisistä periaatteista, joiden puolustaminen voi vaatia kansalaistottelemattomuutta ja vallitsevan järjestyksen kyseenalaistamista, mikäli sosiaalisen järjestäytymisen rakenteissa on arvojen ja oikeuksien osalta jotakin perustavalla tavalla vialla. Itse haluan uskoa, että universaalin moraalin ymmärrys voisi olla meille kaikille mahdollinen tavalla, jota ovat edustaneet ne, jotka ovat toiminnallaan aikaansaaneet todellista muutosta maailmassa. Heillä se on vaatinut huomattavia henkilökohtaisen elämän uhrauksia ja harjoitetun vastarinnan synnyttämän epäilyn ja sorron sietoa. He ovat kuitenkin eläneet  kuten ovat opettaneet. 

Monesti kuulee tarinoita ihmisistä, jotka ovat hakeutuneet työtehtäviin ulkomaille ja projekteihin, joissa voi osallistua hyvän edistämiseen. Tällainen missio henkilökohtaisten arvojen puolustamiseksi on yhtäältä kunnioitettavaa, toisaalta ei täysin ongelmaton. Kaikenlaisessa auttamistyössä saatamme uskotella itsellemme tekevämme hyvää, mutta kuinka usein muutamme muuta kuin sisäistä todellisuuttamme. Usein auttamistyöhön lähtevillä tahtotila on valtava, jolloin saattaa unohtaa pohtia ja ottaa selvää, mitä työn kautta voi aidosti saavuttaa. Haluanko työlläni muuttaa vallitsevia olosuhteita pysyvästi vai työskennellä vain korjatakseni vain väliaikaisesti epäkohtia, jotka aiheutuvat ulottumattomilta vaikuttavilta laajemman järjestelmän vioista? En kiellä, etteikö altruistinen ja filantrooppinen asenne voisi tuoda helpotusta joidenkin kärsivien yksilöiden ja yhteisöjen elämään, mutta ongelmia emme ratkaise sillä, että keskitymme seurauksiin; meidän on päästävä käsiksi ongelmien todellisiin syihin. Humanitaarisen avun jakamisen ongelmatiikka on monessa mielessä samansuuntaista. Halumme auttaa näyttäytyy naiivina ja on sokea niille rakenteellisille vääristymille, joissa ongelmien todellinen lähde sijaitsee. Tällöin vaarana on, että päädymme auttamisinnokkuuttamme vahvistamaan sellaisia rakenteita, joiden poistaminen voisi pysyvämmin tuoda parannuksen. 

On siis äärimmäisen tärkeä voida kanavoida auttamisen energiansa tarkoituksenmukaisimmilla tavoilla ja ymmärtää, että muutos maailmassa on kautta aikojen syntynyt massojen voimasta. Itse uskon, että koska ylläpidämme ongelmia aiheuttavia rakenteita tiedostamattomasti ja emme ole valmiit sitoutumaan meille lajiyksilöinä mahdolliseen universaaliin moraaliin, olemme vaikeuksissa. Tässä yhtenä vakavimmista haasteista on yksilön kyvyttömyys löytää itsestään ”moraalin seuraava taso”, jossa egosentrisyys korvautuisi maailmallisella solidaarisuudella. Joskus kuulee puhuvan, kuinka ihmiset haluaisivat auttaa, mutta eivät oikein tiedä, mitä tulisi tehdä. On lähdettävä mielestäni siitä, että moraalin perustat on kaivettava auki ja uudelleenlöydettävä ne arvot, joiden päälle laskea kestävä ja kollektiivinen, universaalia moraalia tavoitteleva elämänmuoto. Yhtenä perustavanlaatuisista ongelmista on nykyinen elämänmuotomme, joka pikemminkin korostaa nietzscheläisittäin naurettuna omien subjektiivisten arvojen löytämistä ja summittaista perustelemista kuin universaalia etiikkaa, jossa tunnustaisimme muut ihmiset tasavertaisiksi kanssamme. Eli yhtäläisen tärkeää on tarkastella koko elämänmuotomme kriittisin silmin. Kasvatus ja yhteiskuntaelämä ovat symbioottisesti yhtä ja muutokset yhteiskunnassa sekä lähtevät että palaavat kasvatukseen. Nykyinen kasvatusjärjestelmä on vaarassa ajaa yksilöt arvotyhjiöön, jollaisessa yhteiskunta myös itse rypee ja jollaista ihannoi. 

Miksi sitten moraalikasvatus on olennaisen tärkeää? Palatakseni takaisin pisteeseen, josta lähdin, Aristoteles ajatteli, että ihminen voidaan kasvattaa hyväksi ja valjastaa se rationaalinen kehityspotentiaali, joka kuhunkin (terveeseen) yksilöön sisältyy. Hyvekasvatuksessa ajatuksena on kasvattaa lapsista korkeamoraalisia; tavoite, jota emme nykyajan opettajina ota riittävän vakavasti. Yksilöiden moraalisen kasvun kautta myös yhteiskunnat voivat kehittyä eteenpäin, sillä niiden eetos on kaikkien kansalaisten yksilöllisen moraaliajattelun ja heidän moraalipersoonuuksiensa laadun summa. Kasvatus tarvitsee pedagogista otetta, jonka avulla yhteiskunnan tulevat muutosagentit saavat omaksuttua moraaliajattelun kannalta keskeisiä valmiuksia ylittää se sovinnainen moraaliajattelu, joka hillitsee muutosaktiivisuutta kasvattamalla yksilöistä itsekeskeisiä tai länsimaisten nyky-yhteiskuntien epäterveen arvomaailman sisäistäneitä jäseniä, joilla ei ole kykyä tai halua syvempään moraaliseen itsetutkiskeluun tai aktiivisempaan toimintaan. Yhteiskunnan ja kasvatuksen muutos on nähtävä yhtaikaisena prosessina; ne eivät muutu irrallaan toisistaan. Opettamalla hyveellisyyteen, jonka tavoitteena on visio paremmasta ja arvoiltaan terveemmästä yhteiskunnasta, yksilöt voivat löytää sellaisen elämänmuodon, joka on samalla sekä ekologisesti kestävä että rauhanomainen. Samalla yhteiskunta on hyvinvoivempi, sillä yksilöt ovat näin sekä itselleen että muille hyödyksi.

Ole siis esimerkillinen ja toimi kuten moraalisi velvoittaa. Itsekin tosin tätä vasta harjoittelen.

No comments:

Post a Comment