Feb 4, 2014

Viikko 4 - Educa-krapula




Edellisviikko oli sujunut raskaan työn merkeissä. Uuden viikon alku olikin syytä ottaa kevyemmin. Järjestötyössä tulee opetella tekemään silloin tällöin etätöitä, joka ei työn sisällön kannalta juuri eroa toimistolla työskentelystä. On tärkeää harjoitella itsekuria ja omien töiden aikatauluttamista. Hankaluudeksi usein muodostuukin, ettei töitä osaa lopettaa ajoissa vaan päivät pitkittyvät ja työtunteja kertyy varastoon. Itse olen pyrkinyt pitämään työpäiväni kestoltaan suhteellisen samanlaisina, jotta pysyn paremmin selvillä siitä, mihin viikon kokonaistuntimäärä asettuu. Vapaiden pitäminen vaatii välillä pakottamista.

Neljännen viikon erikoisohjelmaksi tulivat viikon lopulle sovitut MOD-koulutuspäivät. Ne järjestettiin pääkaupunkiseudun opettajille. Paikalla oli toistakymmentä opettajaa Espoosta, Vantaalta ja Helsingistä. Koulutus järjestettiin Pasilan Rauhanasemalla. Koulutuksen keskeinen anti painottui omien ennakkoluulojen tunnistamiseen ja niistä keskustelemiseen. Ennakkoluuloihin pyrimme pääsemään käsiksi erilaisten harjoitteiden avulla, joita suoritettiin pääasiallisesti pienissä ryhmissä, mutta myös pareittain. Ensimmäisen päivän aloitimme harjoitteella, jossa kouluttajia tuli arvioida puhtaasti ulkoisten piirteiden perusteella. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka voimakkaasti ulkonäkö ohjaa havainnointiamme ja yksilöistä tehtävää luokittelua. Koulutukseen luonteeseen kuului asioiden ääneen pohdiskelu. Opettajien kanssa keskustelua on onneksi helppo synnyttää, sillä mielipiteitä on runsaasti ja halua tuoda niitä julki. 

Harjoitteissa korostuivat ennakkokäsitysten tiedostettavaksi tekeminen ja purkaminen osiinsa tavalla, joka mahdollistaa myös ydinuskomusten rakentavan käsittelyn. Tutkimme meissä sisäänrakennettuna olevaa eurooppalaisuutta ja suomalaisuutta pohtimalla, miltä maailma näyttää meidän karttakuvassamme, mitä Jemen tuo valtiona kunkin mieleen ja mistä nimemme tulevat. Harjoitteisiin sisältyi uteliaisuus kurkistella identiteettimme piilotaskuihin.  Lähestyimme myös toisen ihmisen asemaan asettumista kehittämällä liikkeen tai järjestön toimintaohjelman, jolla houkuttelimme muita liittymään asiamme taakse. Ihmiset osoittautuivat sosiaalisiksi ja helposti lähestyttäviksi, yhdessä heidän kanssaan saattoi ylittää rajaviivoja, jopa tabusta toiseen. Kenties antoisinta olikin kuulla siitä, millaisia haasteita opettajat työssään kohtaavat liittyen rasismiin ja vallitseviin ennakkoluuloihin. Pääkaupunkiseudulla oppilaiden kirjo on laaja ja erilaisia luokkaryhmityksiä lukematon määrä. On vaikeaa kuvitella, millainen hyppy pienestä maalaiskoulusta on oppilastyhmään, jossa puhutaan yhdeksää kieltä ja uskontokuntia on yhden sijaan monta. Ens´alkuun opettajalle on tietysti tärkeää päästä selville omista piilevistä asenteistaan voidakseen uskottavasti ottaa monikulttuurisuuden haltuun luokassaan. Rasisteja on meissä opettajissakin aivan liikaa. 

Ensimmäisenä päivänä saimme työskennellä ilmapiirissä, joka mielestäni salli avoimen keskustelun ja mielipiteiden ilmaisun harvinaisen solidaarisessa hengessä. On tärkeää huomata suomalaisessa kulttuurissa olevansa monessa enemmistölokerossa, jolloin syrjinnän kohtaaminen on vähäisempää kuin silloin, jos olisi vähemmistön edustaja. Ulkomailla käydessään tai siellä asuessaan tilanne kääntyy usein päinvastaiseksi. Emme tule riittävästi miettineeksi, millaisessa kuplassa elämme omassa valtakulttuurissamme. Otamme ts. oman jäsenyytemme siinä määrin itsestäänselvyytenä, ettemme pohdi, millaisia raja-aitoja muiden ylitettäväksi jää.
 
Jatkoimme perjantaina purkamalla edellispäivänä mieleen jääneitä ajatuksia tai kysymyksiä. Jälkimmäinen päivä osoittautui kenties ensimmäistäkin antoisammaksi. Tunteet olivat pinnassa ja säröiltäkään ei vältytty. Kenties arvoerilaisuuden nostaminen tapetille synnytti meissä halua keskustella asioista entistä rehellisemmin. Saimme aikaan hedelmällistä ajatustenvaihtoa, joka varmasti puhutteli jokaista monella tasolla, myös sillä kaikkein henkilökohtaisimmalla. Harjoituksissa pureuduttiin konfliktien kohtaamisiin ja niiden ratkaisuun. Se, mistä konfliktit saavat alkunsa palaavat lähes poikkeuksetta maailmankuviemme perusteisiin. Negatiivisen toiminnan taustalla ovat usein vähäinen tieto, yleistäminen, heikko erilaisuuden sietokyky, puutteelliset ongelmanratkaisutaidot ja yksipuoliset tapamme jäsentää ympäröivää todellisuutta. Teimme mielikuvamatkan 1700-luvun lopun Amerikkaan ja yritimme pohtia, millaisin keinoin vaikuttaa ihmisiin, jotta heissä syntyisi myönteistä toimintaa vahvistavia tunteita haitallisten sijaan. Samalla tavoin matkustimme 1900-luvun holokaustin aikaiseen Saksaan, jossa juutalaisuudesta tehtiin ei-suotavaa ja tuomittavaa. Ajalle oli ominaisia vastakkainasettelun henki, jossa ”meikäläisyys” muodosti kansalaisia sitovan ja kannatettavan normin.  Toisen päivän parhaiksi hetkiksi muodostuivat ne intensiivisiksikin äityneet hetket, jolloin todella saattoi huomata olevansa pohjimmiltaan erilainen kuin joku toinen. Näistä kokemuksista käsin voi alkaa työstämään itseään ja rakentamaan siltoja. 

Arkea instituutilla sekoittivat koulutuksen ohella kaksi iltakokousta, joista toinen oli hallitustapaaminen ja toisessa paikalla lasten sosiaali- ja hyvinvointifoorumin jäseniä keskustelemassa huhtikuun tulevasta Sosiaalifoorumi-tapahtumasta. Hallituksessa istuu jäseniä, joilla on hyvin sekalainen tausta ja motivaatio olla mukana toiminnassa. Kaikkia yhdistää kuitenkin kiinnostus rauhanasiaa kohtaan ja jonkinasteinen kokemus, toisilla pitkä, toisilla lyhyempi, kasvatusalasta ja sen tärkeydestä. Sosiaalifoorumi 2014 on toinen RKI:n kevään keskeisistä tapahtumista, johon on tarkoitus kehitellä erityistä ohjelmaa. Ohjelman kehittely ja sisällön ideointi ovat tulevien viikkojen tehtäviä. Itse olen iloinen saadessani olla mukana ja olla jakamassa ajatuksiani sekä suunnittelusta että toteutuksesta. On mahdollista, että sosiaalifoorumin teema käsittelisi jollakin lailla populaarikulttuuria, sen haasteita ja mahdollisuuksia – sekä kasvattajan että lapsen näkökulmasta. Aihepiiriä on tutkittu jokseenkin runsaasti ja se tuntuu olevan ajassamme ”in”. Tästä huolimatta kentällä on mielestäni yhä epätietoisuutta ja pelkoja, miten populaarikulttuuriin tulisi suhtautua ja miten sitä käsitellä rakentavasti. Seuraavat viikot näyttävät, mihin suuntaan lähdemme rakentamaan teemaa. Suuntia on monia.

No comments:

Post a Comment